Kreikka: monipuolinen Kreeta

KR-Kreetan rantaa_1

Plataniaksen rantaa

Kreikka on yksi suomalaisten kestosuosikeista lomailua ajatellen, mutta kun itse ole kiinnostunut suomalaisia matkoilla näkemään, suurin osa sen hienoista kohteista on jäänyt näkemättä. Vuonna 2008 pääsin vihdoin käymään Kreetalla, ja se osoittautui upeaksi paikaksi. Matkan otin valmispakettina ja asuinkohteena oli Platanias muutaman kymmenen kilometrin päässä Hanian kaupungista.

Platanias on Haniasta länteen alkavan pitkän hiekkarannan oikeastaan viimeinen matkailijoille suunnattu kylä. Ranta on useimpien muiden rantojen tapaan Kreetan pohjoisrannalla, ja viikon ajan puhalsi pohjoisesta niin reipas tuuli, että vain yhtenä päivänä rannalla ei ollut punaisia lippuja. Ilman uintiakin ranta oli varsin täynnä ihmisiä ja rantaa pitkin oli mukava kävellä kylästä toiseen.

KR-Elafonissin kahluusaaret_1

Elafonissin kahluusaaret

Plataniaksen hyvä puoli on sekin, että paikallisbussilla pääsee kätevästi Hanian vanhaan kaupunkiin, jossa löytyy monenlaista katseltavaa, kuten upea venetsialaisten rakentama vanha satama-alue. Bongasimme siellä myös suomalaisnaisen pitämän putiikin ja juttelimme hänen kanssaan paikallisoloista. Kesä on kuulemma lämmin, mutta Kreetalla voi kosteuden ja tällä pohjoisrannalla lähellä nollaa olevan lämpötilan vuoksi olla ajoittain todella kalsaa. Korkeilla Valkoisilla vuorilla on talvella nimen mukaisesti lunta ja siellä voi tietysti hiihtääkin. Eli jos lämmintä haluat, suunta talvella ei ole Kreeta, eikä ainakaan pohjoisrannikko. Erikoisia hiekkarantoja hakevalle Elafonissin kahluusaaret – kreetalainen laguuni – saaren länsipäässä ovat varmasti hieno kokemus.

KR-Samaran rotkoa ihailemassa_1

Samaran rotkoa ihailemassa Valkoisilla vuorilla

Hienojen rantojen ohessa on syytä huomata, että Kreeta on erittäin vuoristoinen ja varsin suuri saari: pituus on yli 250 kilometriä, ja leveys vaihtelee 12-60 kilometriin. Vuoristot peittävät saaresta yli kolme neljäsosaa ja upeimmat vuoristoalueet ovat Valkoisilla vuorilla saaren länsipäässä, jossa huiput nousevat yli kahteen kilometriin. Jos haluat nopeasti nähdä eri osia saaresta, kätevin liikkumiskeino saarella on hyvästä tieverkostosta johtuen vuokra-auto, jollaisella ajaminen saarella on jokseenkin samanlaista kuin koto-Suomessakin. Autolla pääset samana päivänä näkemään niin Elafonissin kahluusaaret kuin Valkoisten vuorten hienoimman nähtävyyden Samaran rotkon. Todella vuorista kiinnostuneen kannattaa kyllä varata Samaran rotkolle koko päivä vaeltan ylhäältä noin 1,5 kilometrin korkeudesta useita kävelytunteja kestävän polun rotkon pohjaa pitkin meren rantaan, josta eteenpäin ainoa kulkuneuvo on vene.

KR-Knossoksen palatsin valtaistuinhuone_1

Minolaisen kulttuurin näyte: Knossoksen palatsi

Vuokra-autolla pääsee moottoritietä pitkin myös Iraklionin kaupunkiin, jonka lähellä on saaren historiallisesti kiinnostavin alue: muinaisten minolaisten pääkaupunki olisi siellä noin 4 000 vuotta sitten. Minolainen kulttuuri oli Euroopan ensimmäinen niin sanottu korkeakulttuuri, mistä osoituksena on myös vanhoista ajoista jäljellä Knossoksen palatsin rauniot upeine seinämaalauksineen ja rakenteineen. Minolainen kulttuuri hävisi noin vuonna 1500 eaa, yhtenä syynä on esitetty Santorinin tulivuoren räjähdysmäistä purkausta – siitä syntyi nykyinen Santorinin saarten ryhmä ja hyökyaaltojen oletetaan pyyhkäisseen myös minolaisten pääkaupungin pääosan mereen.