Omaleimainen Malta

MLT-Vallettassakin on pari puuta_1

Malta oli aikaisemmin lähes puuton ja muutama harva puu löytyi keväällä 1988 pääkaupunki Vallettasta.

Pieni Maltan saarivaltio on mukava matkailukohde Välimeren keskellä, koska aurinko paistaa siellä paljon, meri on upea, muutama hiekkarantakin löytyy, historia on todella kiehtova – ja maassa pärjää hyvin englannilla, joka on toinen virallisista kielistä. Kun valuuttakin on euro, ei rahan kanssa tule ongelmia.

Olen käynyt Maltalla pari kertaa, ensiksi vuonna 1988 ja toisen kerran syyskuussa 2011. Viimeiseltä käynniltä on sivun alareunassa kuvasarja eri puolilta Maltan saarta, pienemmät yksittäiset kuvat olen digitoinut aikaisemman käyntini diakuvista.

MLT-Vallettan-bussiasema-1988_1

Vallettan keskusbussiasema vuonna 1988; silloiset vanhat bussit on nyt korvattu ilmastoiduilla hienoilla busseilla.

Muutos on käyntieni välisenä aikana ollut valtava. Maa itsenäistyi vuonna 1964 Brittiläisestä imperiumista, mutta oli vielä 1980-luvun lopulla suhteellisen köyhä. Tuolloin Maltan sanottiin olevan puuton, ainoina metsinä tv-antennien viidakot kaupungeissa; nyt varsinkin pääkaupunki Vallettassa on istutusten jälkeen vehreitä puistoja. Silmiinpistävin muutos on tapahtunut julkisessa liikenteessä, jossa vanhat ja jollain tapaa viehättävät bussinrotiskot on korvattu moderneilla ilmastoiduilla busseilla. Osa muutoksesta perustuu elintason yleiseen nousuun, mutta iso osasyy on ollut varmasti myös Euroopan Unionin tuki.

Malta on monella tapaa hyvin omaleimainen maa, joka muodostuu muutamasta saaresta, isoimpina Malta, Gozo ja Comino. Pääkaupunki Valletta ja isoin osa asutuksesta on Maltan saarella, mutta myös Gozolla on kaupunkeja sekä merkittäviä nähtävyyksiä. Yksi omaleimaisuuden  syistä on todella pitkä historia – maa oli asutettuna jo yli 7000 vuotta sitten, ja muun muassa useat megaliittiset temppelit todistavat omaleimaisesta korkeakulttuurista yli 5000 vuoden takaa – siis samoilta ajoilta kuin Egyptin suuret pyramidit ovat. Kukaan ei tiedä, mistä nämä muinaiset temppelien rakentajat tulivat ja mitä heille myöhemmin tapahtui.

Asukkaita on tullut varhain eri puolilta Välimeren aluetta, esimerkiksi muinaiset foinikialaiset perustivat sinne siirtokuntia. Paljon on maassa myös arabivaikutusta, kun toinen virallinen kielikin – malta – on lähinnä sukua arabialle, vaikka kirjoitetaankin länsimaisin kirjaimin. Malta mainitaan jopa raamatussa, kun apostoli Paavalin alus haaksirikkoutui häenen Rooman matkalla ja Paavali vietti useamman kuukauden ajan saarella. Tämän seurauksena hänen mukaansa on nimetty saari ja muinaisen pääkaupungin Mdinan rinnakkaiskaupunki Rabatista löytyy myös paikallisen Paavalinkirkon alta luola, jossa apostoli Paavali vietti noin kolme kuukautta. Hänen muistokseen on nimetty myös St Pauls Bay, jonka hiekkarannoilla on myös suomalaisten valmismatkoja tarjoavien hotelleja.

MLT-Slieman kivibeach_1

Maltan uimarannat ovat enimmäkseen veden sileäksi hiomia kalkkikivikallioita, kuten tämä ranta Sliemassa.

Moni muistaa maan myös ristiretkien jälkeiseltä ajalta, jolloin Maltan ritarit – johanniitat – perustivat Vallettan ja rakensivat sinne katedraalin, palatsinsa ja suuren osan maailmanperintökohteena olevan pääkaupungin vanhoista rakennuksista. Käytännössä pääkaupunki yhdistyy lähialueisiin, joista Sliema on eniten turistien suosiossa, sinne olen itsekin majoittunut parilla matkallani. Sliema yhdistyy viereiseen St. Julienin kaupunkiin, maan huvielämän keskukseen moninen ravintoloineen, yökerhoineen ja kasinohotelleineen.

Paikallisbusseilla pääsee kätevästi ja edullisesti matkustamaan kaupunkien väliä, teimme esimerkiksi päiväretken bussilla Sliemasta Mdinan vanhaan kaupunkiin tällä tavoin. Suosittelen myös hop-on-hop-off -sightseeingiä, jolla voi päivässä kiertää suuren osan Maltan saarta pysähtyen erilaisiin paikkoihin, kuten alla olevan kuvasarjan esittämille temppeleille, poiketa veneretkelle upeaan Blue Grottoon ja pysähtyä vaikkapa lounaalle kauniiseen Masaxlokkin kalastajakylään. Sightseeing-bussilippu sisältää myös kiertoajelun veneellä eri puolilla Sliemaa ja Vallettan rantoja.

Välimeren rantalomaa ajatellen Malta tarjoaa muutaman hiekkarannan pääsaarella, mutta yleensä uimaan pääsee meren sileäksi hiomilta kalkkikivikallioilta. Saarilta löytyy myös hienoja sukelluspaikkoja, joissa vesi on todella kirkasta ja merielämä hienoa. Oikealla olevan kuvan rannan takana kajastavat St Julienin upeat kasinohotellit, jotka ovat aikamoisia harvinaisuuksia nekin nyky-Euroopassa.

Suosittelen ehdottomasti Maltaa, jossa voi viettää vaihtelevan viikon mittaisen kesäloman pitkälle syksyyn, talvella sinne ei juurikaan valmismatkoja tehdä.

en-taida-uida

Kuva 1 / 35

Suurin osa Maltan rannoista on kalkkikiveä ja uinti onnistuu hyvin - paitsi jos tuulee niin kuin tulopäivänä tuuli.

Kirjoita kommentti

Voit käyttää näitä HTML-tägejä:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kommenttisi tulee näkyviin, kun admin on hyväksynyt yhden kommenttisi.

  

  

  

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.