Matkoilta

Yleensä pyrin kuvailemaan ilmiöitä, ihmisiä ja näkymiä jotka poikkeava meillä Suomessa totutuista. Monilta matkoilta kameroihini tarttuu tuhat tai enemmänkin otoksia, mutta vain muutamia niistä mahtuu näytille, tässä poimintoja. Tuorein kuvasarja matkoiltani on tämän sivun kuva-albumin ylimpänä.

Pieni Karhunkierros vastapäivään

Kahdentoista kilometrin mittainen Pieni Karhunkierros on ehkä komein Oulangan päivävaellusreitti. Maisemat vaihtelevat Kitkajoen leppoisista suvannoista jyliseviin putouksiin samalla ja samalla reitti nousee ja laskee nopeasti kymmeniä metrejä ylös-alas.

Könkään keinon -vaellusreitillä Oulangassa

Juhannusviikolla 2016 vaeltelin Oulangan kansallispuistossa päiväreittejä, ensimmäisenä tämän kuvasarjan reitin "Könkään keino", jossa tunnetuin nähtävyys on Kiutaköngäs.

Turkua ja museoita tutkimassa

Museokiertue ja muuta tutustumista Turkuun elokuussa 2015 upeiden kesäsäiden helliessä.

Uusi kesä Jyväskylän asuntomessualueella

Jyväskylän asuntomessut olivat kesällä 2014 ja oli aika tarkistaa, miten alue on vuodessa muuttunut. Minusta tuloksena on yksi parhaiten muuhun ympäristöön asettuvista asuntomessualueista koskaan.

Syyskuinen viikonloppu Etelä-Pohjanmaalla

Syyskuun ensimmäinen viikonloppu 2014 oli lähes koko Suomessa lämmin, ja oli mukava tehdä matka Etelä-Pohjanmaalle sukulaisia tapaamaan sekä tutustumaan tämän vuodenajan tarjontaan.

Juhannusviikkoa Zell am Seessä

Kuvia kuuden päivän vierailulta Zell am Seessä ja sen alppiympäristössä juhannusviikolla 2014.

Vesan parhaat biitsit

Tämä kuvasarja sisältää matkoillani löytämäni parhaat biitsit eri puolilta maailmaa, omilla kriteereilläni arvostellen. Kunkin biitsikuvan yhteydessä on lyhyt kertomus rannasta ja sen minulta saamista arvioista.

Jyväskylän Rantaraitilla huhtikuussa 2014

Mikael Agricolan päivä 2014 oli Jyväskylässä kaunis, joten oli sopiva lähteä kävelylenkille Rantaraitille, jossa en koskaan ennen ollut kävellyt. Upeita, vaihtelevia näkymiä osui matkalle, niistä poimintoja tässä kuvasarjassa.

Valon kaupunki 2013 Jyväskylä

Jyväskylässä järjestettiin syyskuun lopussa 2013 jo kahdeksannen kerran tapahtuma Valon kaupunki. Tapahtuman ehkä upein kokemus oli Tourujoen varrelle pystytetty valo- ja ääniteos Joen varjot, josta tämä kuvasarja 28.9.2013 illalla.

Järvi-Suomen kierros 2013

Kesän 2013 matkaviikkoni oli perinteinen sukulointi, jonka kohteeksi muodostui Järvi-Suomi: Jyväskylä, Punkaharju ja Lappeenranta. Tietysti kuviin sisältyy kansallismaisemia sekä erilaisia vanhoja ja uudempia laivoja.

Bordeaux elokuu 2012

Bordeauxin vierailu oli lähes pakko tehdä, kun tyttäreni asui siellä viimeisiä kuukausiaan. Elokuun puolivälin jälkeen kaupungissa oli paikallisittainkin helle - yli 35 astetta - ja meno oli sen mukaista :) Upea koko keskustan kattava maailmanperintökohde ja viinialueen keskus!

Salton Sea 2013 & 2014

Salton Sea Etelä-Kaliforniassa on yksi erikoisimmista järvistä, joita missään on. Tämä Kalifornian suurin järvi on upeassa ympäristössä vuorten välisessä syvänteessä alle tunnin ajomatkan päässä Palm Springsistä.

Viiniretki St Emiliioniin

Lämpimänä kesäsunnuntaina oli mukavaa tehdä retki Bordeauxin lähellä olevaan Saint Emilionin pikkukaupunkiin, joka tunnetaan hienoista viineistään.

Lontoo 2012 olympialaisten jälkeen

Vietin muutaman päivän Lontoossa pari päivää 2012 olympialaisten päättymisen jälkeen. Tässä kuvasarjassa on näytteitä siitä, mikä on entisellään ja mikä ei Aika monta asiaa on kaupungissa tapahtunut sitten viime käyntini vajaat seitsemän vuotta sitten!

Tunnelmia Tallinnasta heinäkuussa 2012

Tallinna on suomalaisten suosikkikohteita, eikä ihme: erityisesti vanha kaupunki on todella kaunis, minkä lisäksi hinnat ovat edullisia. Keskustasta kannattaa poiketa myös ulkopuolelle, tällä matkalla suuntana oli Rocca Al Maren alueella oleva ulkoilmamuseo.

Pangkor Laut Malesia 2011

Pangkor Laut on pieni noin 1 x 1,5 kilometrin kokoinen viidakkosaari tunnetumman Pangkorin saaren vieressä ja siellä on vain yksi, mutta sitäkin parempi resort. Vietin perheen kanssa joulua 2011 tällä saarella, jossa joululauluista ja -pukista huolimatta on aivan eri tunnelma kuin koto-Suomessa.

Vaikutelmia Kuala Lumpurista joulukuussa 2011

Olen koonnut tähän kuvagalleriaan erilaisia vaikutelmia Kuala Lumpurista joulukuussa 2011 lähes kolmen viikon ajalta. Oheinen kuvasarja esittää alkuun kaupungin nähtävyyksiä, sitten ihmettelen yleistä elämänmenoa ja monikulttuurisuutta ja monipuolista ruokakulttuuria. Malesia tunnetaan muslimimaana, mutta on varmasti yksi rotujen suhteen vapaamielisimmistä maista - ja Kuala Lumpur on tästä hieno esimerkki.

Cameron Highlands Malesia

Cameron Highlands on Malesian tunnetuin vuoristokohde, joka sijaitsee noin 1500 metrin korkeudessa Pahangin osavaltiossa. Ilmasto on täällä suotuisa kasvulle ja alueelta löytyy teeviljelmiä sekä monia kukkia, joita ei ole missään muualla Malesiassa. Upea paikka luonnossa viihtyvälle!

Hongkong 2011

Hongkong on yksi maailman tunnetuimmista metropoleista, jossa tyypillistä on shoppailu, mahtavat pilvenpiirtäjät, ihmisvilinä ja maailmantalouden pyöritys. Samalla kaupungin satama on yksi maailman vilkkaimmista.

Macao 2011

Joulukuusta 1999 Kiinan eritystalousalueena toiminut entinen Portugalin siirtomaa Macao on todella käynnin arvoinen: erikoinen sekoitus siirtomaa-ajan perintöä ja \'Aasian Las Vegas\' -menoa valtavissa uusissa kasinoissa.

Malta 2011

Pienestä koostaan huolimatta Malta on erinomainen matkailukohde: lämpöä, aurinkoa, Välimeri, hämmästyttävä historia ja rento meininki.

Edinburgh

Skotlannin pääkaupunki Edinburgh on mukava vierailukohde muutamaksi päiväksi: historiaa, festivaaleja, gallerioita, mallasviskiä ja vehreitä maisemia on yllin kyllin.

Tunnelmia Malediiveilta

Malediivit ja niiden atollit ovat yksi maailman hienoimmista paikoista viettää rauhallista rantalomaa auringossa, uiden, snorklaten ja sukellellen: valtameren elämä on ihan käden kosketeltavissa.

Dubai 2010

Viime vuosien talousongelmista huolimatta Dubai muuttuu niin nopeasti, että tähänkin galleriaan oli syytä laittaa vuosiluku.

Toisenlaista Gran Canariaa

Kanarian saaret ovat paljon muutakin kuin hienoja hiekkarantoja, hotelleja tai toisen luokan huvipuistoja. Tässä joitakin näytteitä loka-marraskuulta 2010 Gran Canarialta.

Ihmisiä maailmalta

Tähän osioon olen laittanut kuvia ihmisistä erilaisissa tilanteissa eri puolilla maailmaa.

Ilmiöitä eri paikoissa

Tähän kirjastoon olen koonnut mieleen painuneita ilmiöitä eri paikoissa käydessäni.

Istanbulissa juhannuksena 2010

Usko tai älä, mutta Istanbul on yksi upeimpia kaupunkeja, jossa olen käynyt. Loistavia nähtävyyksiä, monipuolista ja maukasta ruokaa, shoppailua uskomattomissa basaareissa, kaksi merta ja Bospori, Eurooppa ja Aasia...vau.

Peru-Dominikaaninen-Florida

Muutamia kuvia lomamatkalta Peruun, Dominikaaniseen tasavaltaan ja Floridaan eli lähinnä Miami Beachille ja Florida Keysille.

Machu Picchu ja pyhä laakso

Inkojen muinainen Pyhä laakso on Amazonin sivuhaaran Urubamba-joen varrella, alkaen Pisaqista ja päättyen mahtavaan Machu Picchun muinaiseen kaupunkiin.

Nascan viivoja tutkimassa

Nascan lähellä autiomaassa olevat valtavan kokoiset viivakuviot ovat edelleen yksi Perun mysteereistä. Ketkä tekivät nämä kuviot, ja miksi? Viittaukset Ufoihin eivät paikan päällä tunnu lainkaan oudoilta!

Maailman ympäri 2007

Toinen maailmanympärimatkani järjestyi ajalle 18.1. - 8.2.2007 eli noin kolmen viikon ajalle. Pisimmät pysähdykset olivat Fidzillä ja Las Vegasissa, kumpikin noin viikon mittaisia. Tämäkin matka kulki itäänpäin maapalloamme kiertäen.

Maailman ympäri 2002

Ensimmäisen maailmanympärimatkan tein vaimoni kanssa tammikuussa 2002, pääkohteena Australian Queensland. Matka meni itäsuuntaan alkaen Bangkokista, sitten Australia, Uusi-Seelanti ja Los Angelesista takaisin kotiin Lontoossa konetta vaihtaen. Aikaa kului kolmisen viikkoa.