Vierailu autoillen Las Vegasiin

roys-cafe-is-a-must-on-route-66-in-californiaTätä kirjoittaessani viikko sitten menimme pariksi päiväksi visiitille Las Vegasiin, sinne kun autolla pääsee Palm Springsistä alle neljän tunnin ajomatkalla. Tuossa kaupungissa olen useamman kerran käynyt ja voin sanoa pitäväni paikasta. Tällä vierailulla aika isossa roolissa oli kuitenkin automatka, kun vielä käytimme aivan eri reittiä kumpaankin suuntaan. Molempiin suuntiin vanha Route 66 oli myös merkittävässä roolissa, minkä vuoksi tämä juttu näkyy myös runsaan vuoden takaisen Amerikan halkiajoon liittyvän juttusarjan lisänä.

Menomatka sujui lyhyintä reittiä Palm Springsistä Las Vegasiin, jolloin reitti kulkee läpi Amboy:n lähes olemattoman kaupungin. Tuossa paikassa on yksi vanhan Route 66:n tunnetuimmista kahvila-motelleista eli Roy’s Motel and Cafe, eikä oikeastaan yhtään mitään muuta. Jotenkin kuvaavaa paikalle on, että uuden omistajan ja Juan Pollo -pikaruokaketjun perustaja Albert Okuran uutisoitiin vuonna 2005 “ostaneen Amboyn kaupungin” 🙂 Tämä oli monien julkimoiden suosikkipysähdyspaikka äititietä kuljettaessa, sillä Mojaven autiomaassa ei ole lähimaillakaan muita pysähdyspaikkoja. Kahvila toimii nyt ja muutamasta pumpusta saa myös polttoainetta, jos tarvis on. Sen sijaan motelli on vähän kunnostettuna vain näytteillä paikan vanhasta loistosta.

a-two-cell-prison-at-kelso-in-mojavePian Roy’s Cafen jälkeen alkaa Mojave National Preserve, noin 400 000 hehtaarin suojelualue, josta löytyy tavanomaisen hiekka-autiomaan lisäksi vuoria, kanjoneita, sammuneita tulivuoria, suuria Joshua Tree -metsiä, aavikon eläimiä sekä paljon erilaisia ihmisten taakseen jättämiä jälkiä kuten kaivoksia sekä niihin liittyviä hylättyjä kaupunkeja. Me pysähdyimme matkalla pieneen Kelso Depot -rautatieasemapaikkaan, jossa sijaitsee myös suojelualueen vierailukeskus. Paikalla on upeasti kunnostetun ison asemarakennuksen lisäksi lähinnä vanhoja toisen maailmansodan vilkkaan asemapaikan työläisasuntoja, lopetettu postitoimisto ja muinainen kahden häkin vankila.in-the-middle-of-mojave-national-preserve

Voisi luulla, että kasvillisuutta ei Mojavessa ole – ja näin onkin paikoittain kymmeniä kilometrejä. Mutta joissakin osissa vihreää kasvillisuutta oli nytkin paljon, vaikka menossa on kuivin talvi vuosikausiin. Aluella kasvaa yhtä suuria Joshua Tree -metsiä kuin tuota nimeä kantavassa luonnonpuistossa aivan Palm Springsin vieressä ja tänne pääsee ihan ilmaiseksi.

bellagio-fountains-amaze-as-beforeLas Vegasissa asuimme Stripin keskellä aivan The Venetian hotellin vieressä olevassa pienemmässä Best Western kasinohotellissa, jonka tilavat ja puhtaat huoneet maksoivat vain noin 50 taalaa yöltä – suosittelen ehdottomasti omatoimimatkaajalle! The Venetianin kupeeseen oli sitten viime käynnin vuonna 2008 noussut vielä upeampi Palazzo ja pääkadulla oli myös useita muita minulle uusia megakasinoita. Varsinaisessa kaupungissa pari päivää menee mukavasti menoa ylipäätään seuraillen, ruokaillen ja vähän kasinopelejeä pelaillen. Moni kaupungissa käymätön ei ehkä tiedä, että täältä löytyy useita todella suuria ostoskeskuksia ja Stripin molemmista päistä vielä laadukkaat Premium Outlets -alueet.

mike-ocallaghan-pat-tillman-memorial-bridge-at-hoover-damJos Las Vegasiin lomalle tulee, kannattaa ehdottomasti käydä myös katsomassa muutaman kymmenen kilometrin sisällä olevia luonnon ja ihmistyön upeita luomuksia: Red Rock Canyon, Valley of Fire tai Hoover Dam sekä sen viressä oleva mahtava uusi silta. Meidän paluumatkamme suuntautui Boulder Cityn läpi Hooverin padolle Nevadan ja Arizonan rajalla, jonne oli tosiaan saatu edellisen vuoden 2008 käyntimme jälkeen lokakuussa 2010 uusi silta ohittamaan aikaisemmin padon päältä mennyt valtatie 93. Nykyisin padon yli voi autolla ajaa, mutta Arizonan puolella valtatie on suljettu ja ainoa tapa jatkaa on mennä Nevadan puolelta yli uuden sillan. Uusi silta on ensimmäinen betoni/teräsrakenteinen kaarisilta Yhdysvalloissa ja yksi suurimmista maailmassa ylittäen Coloradojoen 270 metrin korkeudella. Sillalla on kävelytiet, joilta on tietysti upeat näkymät kanjoniin, Hooverin padolle ja sen muodostamalle Lake Meadille. Näillä seuduin saa hiukan tuntumaa Coloradojoen mahtaviin mittasuhteisiin, ja Las Vegasista voi tehdä parin tunnin edestakaisien lennon myös Grand Canyoniin.

black-canyon-and-lake-mojaveHooverin padolta jatkoimme Arizonan puolella, jolloin 93-tieltä pääsee suoraan Kingmaniin tai sivulle vanhan Route 66 -tien reittiä Bullhead Cityyn ja sieltä Kalifornian puolelle Needlesiin. Matkalle osuu upeita maisemia Coloradojoen Black Canyon -luonnonpuistoon, Lake Mojaveen ja alavirtaan muutamalle muullekin jokeen liittyvälle järvelle. Reitti on selvästi lyhyintä reittiä pitempi Palm Springsiin, joten pysähdyimme vain lounaalle muistelemaan Amerikan halkiajon yhtä hauskaa pysähdyspaikkaamme Kingmania. Auringon laskettu ajoimme viimeisen pätkän reitistä Interstate 10:ä Arizonan rajalta suoraan Palm Springsiin. Hieno automatka, jossa taas opimme uusia juttuja lähialueista!

Tässä Las Vegas -automatkamme kaikki kuvat yhtenä kuvasarjana:

Kirjoita kommentti

Voit käyttää näitä HTML-tägejä:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kommenttisi tulee näkyviin, kun admin on hyväksynyt yhden kommenttisi.

  

  

  

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.